Metsäläisen mehevät luut – Aleksis Kiven Seitsemän veljestä

Kivialttari 2 Sari Maanhalla

Minkä paikan ihminen ottaa, kun vastassa on sivistymisen, jopa lukutaidon ja kunnon kansalaisuuteen vihkiytymisen vaatimus vasten omaa vapauden nälkää.

Syvälle metsään riensivät väkevissä elämäntunnoissaan palavien persooniensa tulen saattelemana Jukolan veljekset jopa selviytymisen muureja kolistellen elämään itsetuntoista elämää, jonka piiriin ei kuulunut yhteisön tai yhteiskunnan vaatimusten mukaan nöyristeleminen tai mateleminen vaan sitkeä omavoimaisuuden toteuttaminen.

Aleksis Kiven (1834 – 1872) Seitsemän veljestä kertoo klassisen tarinan yksilön tahdosta vasten yhteisön odotuksia. Karkeasti yleistäen voi ajatella ihmisen olleen aina tällaisen henkisen kamppailun sektorilla sovittaen niin pienessä kuin suuressa mittakaavassa osaansa yhteisöön. Veljekset tekevät ensin oman pään mukaan, mutta tarinassa käydään läpi kehitystarina, jossa mielen rautatanko muuntuu väkevästä jopa itsekkäästä vapauden tahdosta kohti yhteisöllisesti joustavampaa olemista. Vapaa villi mieli menettää ehdottomuutensa ja sulaa vuosien uunissa.

Kiven Seitsemän veljestä ilmestyi 1870 tehden uuden kirjallisuuden oven avauksen Suomessa. Leena Kirstinä on tiivistänyt kirjallisuutemme historiaa ja esittelee Seitsemän veljeksen syntyaikoja kansallistunteen heräämisen ajaksi. Kiven teos onkin oiva ikkuna oman aikansa kuohuvaan mieleen; kansallistunne on hakusessa ja suomenkielellisesti vasta orastamme. Ennen Kiven Seitsemää veljestä Lönnrot oli tehnyt Kalevalaisen urotekonsa, josta mm. haettiin kansallisen itsetunnon vahvistusta.

Metsän pohja Sari Maanhalla

Romantiikkaa ja realismia

Yhtenä aikakaudellisena piirteenä voimme löytää Kiven Seitsemästä veljeksestä romantiikan. Tuo älyllinen ja taiteellinen suuntaus edustaa yleisesti ottaen kaipuuta kaukaisiin eksoottisiin maihin, menneisyyteen ja unelmiin. Suomessa yhtenä kaipuun kohteena oli kalevalainen mennyt maailma. Tämä romanttinen kaipuu tulee ilmi myös metsien syvänteissä elävien Kiven seitsemän veljeksen elämässä. Veljekset kun kokivat kalevalaisten juuriensa saavan osakseen oikeaa hengen ravinnetta juuri villin luonnon sykkeessä poissa sivistyksestä.

Vahvana Kiven teoksessa on myös realismi. Tarkasti katsoen voikin huomata, että Kiven Seitsemän veljestä asettuu sävyltään romanttiseen realismiin, jossa mystisillä uskon asioilla on sijansa, mutta terve järki edellä veljekset etenevät. Ja vaikka veljesten tarina sijoittuu romantiikan ja realismin maastoihin, edustavat teoksen teemat varsin modernia ihmismielellistä psykologista maisemaa.

Oikeastaan Kiven Seitsemän veljestä käyvät tarinassa läpi henkisen taistelun, joka hivuttautuu romanttisesta luontoihanteesta kohti realismin aineellista maailmaa ja yhteiskunnallisuutta sekä naturalismin todellisuuden tutkimisen kokeellisuutta. Veljesten luopuessa romanttisesta individualismistaan tilalle tulee romanttinen kollektiivisempi yhteisöllisyys, mutta realistisuus säilyy läpi kirjan kaaren, vaikkakin veljesten edesottamukset kuulostavat toisinaan satujen sankarien taipumuksilta.

Vapaa yksilö paratiisissa

Aleksis Kivi oli kolmetoista vuotias, kun Zacharias Topelius kirjoitti satukokoelmansa. Topelius kyseenalaisti valistusaikakaudella vallinneen materialismin ja lasten kasvatuksessa hän suosi vapautta ja luonnollisuutta. Tämä kuvastaa tuon ajan henkeä, josta Kiven teos Seitsemän veljestä on oiva esimerkki; valistuksen järkeen painottuminen, kovakourainen sivistäminen ja kasvattaminen joutuvat arvioinnin kohteeksi, mutta romanttisuutta ei venytetä mahdottomiin mittoihin, vaan veljekset käyvät modernin yksilön tavoin läpi kehityskaarensa, jossa yhteisön sivistysleimalla merkittyä normielämäpainetta, ei purematta niellä.

Vapaus vai vakavuus Sari Maanhalla

Lapsuus on romantikoille myyttinen alkutila, paratiisi, josta ihminen on karkotettu. 1800-luvun Seitsemän veljeksen tarina on tarina kaipuusta luonnolliseen luontoon ja vapauteen; jonkinlaiseen paratiisiin siis. Puolestaan 1900-luvun alun Peter Pan on tarina pojasta, joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Jotain samaa seitsemässä veljeksessä ja heidän halussaan elää muista riippumattomina metsän uumenissa on. Molemmat tarinat kertovat riippumattomuudesta ja hulvattomasta luonnollisuudesta.

J.M. Barrien Peter Panissa julistetaan, että kaikki lapset paitsi yksi kasvavat aikuiseksi. Kiven romaanin lause voisi olla kaikki paitsi ne seitsemän, taipuvat sivistyksen sääntöihin. Kahlituksi ei suostuta ja vapaus vahvistuu sisäiseksi olomuodoksi, jolloin ulkoiset siteet, kuten yhteisöllinen ja parisuhteellinen sopimus eivät enää sitä voi kadottaa. Jokainen meistä kasvaa aikuiseksi, mutta kenenkään ei tarvitsisi kasvaa vakavaksi tai kahlituksi. Ehkä Peter Panissakin on enemmän kyse vapaudesta ja vakavuudesta eikä niinkään aikuisuudesta. Ehkä osuvampi meitä kaikkia hivelevä lause olisikin kaikki, paitsi ne muutamat poikkeukset, kasvavat vakaviksi ja kahlituiksi.

Mikään satu Seitsemän veljestä ei missään nimessä ole. Kiven hahmot edustavat alkumuotoista suomalaisuutta, joka liittyy vapauteen ja siihen, ettei ole menettänyt romanttista runollisuuttaan tai realistista rosoisuuttaan Kullervon kansana.

Järkeen ja luovuuteen sekä vapauteen ja velvollisuuteen liittyvä yhteisö-yksilö kamppailu henkilöityy Seitsemässä veljeksessä ja se on ajaton teema. Esimerkiksi 2010-luvun nuoria varten on palkattu korkeakoulutasoisesti koulutettuja etsivän nuorisotyön erikoisnuorisotyöntekijöitä (tarkkavainuisia lukkareita), joiden tehtävä on etsiä nuoria, jotka pitäisi saada etsimään töitä, jotta he osallistuisivat yhteiskuntaan. Jos taidot riittäisivät metsässä selviämiseen, nuo nuoret varmasti vetäytyisivät sinne.

Kiven laulu

Seitsemän veljestä teos sai aikanaan nuivan vastaanoton, sillä sen ajateltiin välittävän huonoa suomikuvaa. Kiven metsässä ryösivät rumia puhuvat veljekset eivät osuneet kirjallisuuspiirien mielestä napakymppiin. Seitsemää veljestä moitittiin juonettomaksi, tavoitteettomaksi ja sen hahmoja luonteenkuvauksen osalta heikoiksi. Ruma, ikävä ja lapsellinen, kuuluivat myös Kiven kuulemiin arvostelusanoihin. Noin sata vuotta myöhemmin Kiveä luonnehdittiin eteväksi psykologiksi, jonka Seitsemän veljestä edusti hillitöntä burleskia huumoria.

Mielenkiintoista olisi tietää, että halusiko Kivi nimenomaan, että nuo tarinansa seitsemän veljestä lopulta luopuvat vapaasta metsäläisen elämästään, vai joutuiko hän kirjoittamaan teokseensa tuollaisen lopun. Selväähän on, että Seitsemän veljeksen ilmestymisen aikoihin vallitsi voimakas sensuuri. Kenties teosta ei olisi julkaistu ollenkaan, jos se olisi tarinana päätynyt julistamaan metsäläisen vapautta. Nythän teos on kuin eräänlainen tarinallistettu mainos luku- ja kirjoitustaidon sekä muun sivistykseen luettavan hyveellisyydestä.

Renessanssin nauru

Löydän Kiven Seitsemästä veljeksestä myös jonkinlaisen renessanssimaisuuden. Renaissance on ranskaa ja tarkoittaa uudelleen syntymistä. Renessanssiksi kutsutaan taide- ja kulttuurihistoriallista ajanjaksoa, joka vallitsi menneisyydessämme heti siinä keskiajan jälkeen. Keskiajan Aristoteleen järkiperäinen kirjallisuustietoisuus vaihtui renessanssin kauneuden tavoitteluun ja taide irtaantui uskonnon kaavoista ja kristillisestä kurinalaisuudesta. Kun keskiajalla asioilla oli vain yksi aspekti, renessanssimiehet pyrkivät leikkimään asioiden moninaisuudella.

Renessanssin aikakaudella tapahtunut keskeinen muutos koski länsimaisen kirjallisuuden kieltä. Ennen renessanssia kansankieli oli kukoistanut lähinnä tarinnankerronnan ja runonlausunnan suullisessa perinteessä, mutta renessanssin kirjailijat alkoivat julkaista merkittävästi kirjallisuutta kirjallisesti myös kansankielellä. Esimerkiksi sellainen lääkäri ja kirjailija kuin Francois Rabelais räväytti näkyviin kokonaisen kansankielisen sanailotulituksen, ellei jopa renessanssin naurun. Rabelais oli kielellisesti rohkeampi ja omaperäisempi edeltäjiään. Hänen tyyliainekset olivat tuttuja myöhäiskeskiajalta, mutta uutta oli liioittelu ja omalaatuinen yhdistely ja raadollinen ja ujostelematon suhde ihmisruumiiseen. Nämä piirteet voimme löytää myös Kiven Seitsemästä veljeksestä.

Aleksis Kivellinen Sari Maanhalla

Mutta mitä muuta samaa on renessanssin kirjailijassa ja Aleksis Kivessä. Renessanssihan sijoitetaan pääasiassa 1400-luvulle. Se on ajallisesti hyvin kaukana 1800-luvun Aleksis Kivestä. Vastaus löytyykin Kiven asettumisesta ajallisesti omaan kirjallisuusviitekehykseemme ja kieleemme. Kirjallisuushistoriallinen viitekehys paljastaa, että Kivi loi teoksensa suomen kielen muotoutumisen vaiheessa. Onko liian kaukaa haettua uumoilla, että Kiven renessanssimaisuus liittyy kirjailijan työkaluun eli kieleen ja sitä suoltavaan mieleen. Aivan kuin kirjailijalla olisi suurempi luovuus ja vapaus uuden – varsinkin kirjallisuudellisesti – vähän käytetyn kielen äärellä. Ja hyvä yhdistelmähän se on: villi metsäläinen lauluinen luontomme ja ilmaisun villeys ja vapaus.

Jyväskylän yliopiston Kirjallisuuden aikajana toteaa kansankirjallisuuden hulvattoman vapaamielisyyden olevan tyypillistä aikana, jolloin yhtenäinen kansankieli syntyy. Juuri tämä tapahtui Suomessa Aleksis Kiven kohdalla. Taustalla oli Lönnrotin tallentama suullisen perinteen Kalevala ja tietty runomitta. Mm. Runeberg pääsi väliin ylevimmillä kielellisillä tavoitteillaan, joita August Ahlqvist olisi halunnut painotettavan, mutta sitten tuli vapaa ja vallaton Kivi, joka rajoituksia tuntematta mihinkään kirjalliseen näkemykseen kahliutumattomana kirjoitti vapaasti. Näyttääkin siltä kuin meikäläiset Runeberg ja Lönnrot olisivat kansallistunteellaan avanneet dante- ja boccacciomaisesti Kivelle tietä, että tällä oli mahdollisuus rabelaismaisesti räväyttää näkyviin suomenkielinen sanailotulitus.

Ruotsin reissu 159

Nyt uskallamme myöntää tämän kirjallisuusitsetunnollisesti vahvistuneina, että suullista perinnettä seurannut kirjallinen tietoisuus avautui kirjallisuuden riemuvoitoksi, renessanssin nauruksi muualla vuosisatoja ennen meitä. Kivi oli keskeinen hahmo ensimmäisellä suomenkielisellä romaanillaan siinä, että meikäläinen tarinankertojaidentiteetti tuli alas puusta ja alkoi kävellä kahdella jalalla.

Sari Mäki-Penttilä

Antiikki ja keskiaika

Renessanssi

Kirjallisuutta kirjallisuuden historiasta:

Kirstinä, L. 2000. Kirjallisuutemme lyhyt historia. Tammi Gummerus: Jyväskylä.

Rojola, L. 1999. Suomen kirjallisuushistoria 2. Vammalan kirjapaino: Vammala.

Kirjallisuuden aikajana: https://koppa.jyu.fi/avoimet/taiku/kirjallisuuden_aikajana

Vartiainen, P. 2009. Länsimaisen kirjallisuuden historia. Helsinki BTJ.

Auerbach, E. 1992. Mimesis. Todellisuuden kuvaus länsimaisessa kirjallisuudessa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Heiskanen-Mäkelä, S. 1989. Euroopan kirjallisuuden valtavirtauksia. Keskiajalta romantiikkaan. Helsinki: Gaudeamus.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s