Kauniita kysymyksiä – Ilpo Tiihonen

Henkis-analyyttistä runopatologiaa eli ystävällismielinen analyysi Ilpo Tiihosen Kauniita kysymyksiä runosta.

Kauniita kysymyksiä Siilin narratiivi

Tunnetteko tyhjän joka kolkuttaa ovelle? Olitteko lounaistuulelle velkaa? Tai jos käytitte Vivaldia väärin?(Tiihonen, Kauniita kysymyksiä)

Kauniita kysymyksiä on nimensä mukaisesti runo, joka koostuu kysymyksistä. Pääosassa ovat lukijalle, sinälle esitetyt lempeänsävyiset kysymykset. Kaikki viimeistä säettä lukuun ottamatta on kysymyksen muodossa, mutta runo ei ole kysymysluettelo, vaan eheä kokonaisuus, jossa rytmi elää kuin runossa mainittu puron solina. Runo ohjaa äärimmäisen herkkyyden äärelle olemaan läsnä ja odottamaan runon rappusilla, mitä kysytään ja mitä mielenovia kysymys avaa.

Useimmat runon kysymykset esitetään verbi edellä: tunnetteko, välitättekö, arvostatteko. Vaihtuvuutta lauserakenteeseen tulee tai jos käytitte, entä oliko ja mitä jos kysymyksistä. Runo on vapaamittainen ja loppusoinnuton eikä siinä ole säkeenmukaista säännöllisyyttä. Ainoa säännöllisyys on kysymysmuodon jatkuvuus, joka murtuu runon lopussa runonpuhujan todetessa Se mikä kannattaa, on ihan ohut rima. Myös kysymysten pituuden vaihtelu luo rytmiä. Osa kysymyksistä on omana säkeenään, joka tiivistää rytmin ja tunnelman. Osa kulkee säkeiden yli, mikä luo ilmaa ja soljuvuutta. Säkeiden sijoittuminen on keskeinen rytmillinen seikka ja säkeenylitys sulattaa pois mekaanisen ulottuvuuden.

Anteeksi jos häiritsen, mutta oletteko
menossa jonnekin?
Sallitteko että sytytän kaupungin valot?
Kiinnostaako teitä ihmisten suunnaton määrä?

(Tiihonen Kauniita kysymyksiä)

Tiihosen runo koskettaa sitä filosofian perusydintä, että olennaista on kysyminen. Runonpuhuja on filosofi, joka esittää kysymyksen, joka haluaa näyttää lokeroitumisen käsitteisiin ja asiayhdistelmiin. Tietämätön kysyjä runonpuhuja ei ole, vaan pikemminkin kysymysten hienojakoisella runouden hierarkialla hän osoittaa nöyrää tarkkanäköisyyttä. Kysyminen on oivallinen keino, kenties jopa ainoa tapa puhua siitä mistä ei voi puhua. Kauneudesta ja herkkyydestä voimme esittää vain latteita sanallisia totuuksia, mutta runollisella kielellä esitetty kysymys pääsee lähimmäs. Ja hän joka osaa kysyä, myös tietää. Kysyjä on aina viisas, ei tyhmä.

Runon kaikki kysymykset yhtä lukuun ottamatta ovat sen luonteisia, että niihin voi vastata kyllä tai ei. Arvostatteko maailman lunta? Kuuletteko kuinka pienet sydämet hakkaavat/pimeässä metsässä? Kyllä. Kyllä. Keskeinen tarkasteluikkuna runoon löytyykin vastaamisen myötä, mutta tietty vastaus ei ole oleellista, vaan se minkä oven vastaus avaa, sillä vastaamalla herää uusia kysymyksiä.

Vaivaako ilo? Vastaamalla kyllä avautuu mahdollisuus seuraavalle kysymykselle; mitä kyllä tarkoittaa? Sitäkö, että olet iloinen vai, että ilo vaivaa sinua. Merkitseekö ei-vastaus sitä, että olet surullinen vai juurikin iloinen, kun ilo ei vaivaa. Ja miksi on näin, jos se vaivaa tai ei vaivaa. Runossa on kyse kysymyksistä, jotka herättävät kysymyksiä, mutta mistä runon kysymykset puhuvat? Ehkäpä runossa oleva toinen poikkeava kysymys viitoittaa tietä. Siinä ei enää kysytä sinulta osaisitteko ja oletteko, vaan olenko ennen tätä antanut teille ohjeita? Se on minämuodossa ja runonpuhuja paljastaa kysymysten olevan ohjeita. Ne ovat kuin tienviittoja ja hellää opastusta.

Välitättekö vähästä?
Tai edes jostakin siinä?
Arvostatteko maailman lunta?
Oletteko herännyt joen solinaan? 

(Tiihonen, Kauniita kysymyksiä)

Runon alku painottuu kuvastoltaan erillisyyteen ja elämän karheuteen: Tunnetteko tyhjän, joka kolkuttaa ovelle? Olitteko lounaistuulelle velkaa? Pimeä ikkuna, kantavat haukut. Alun kysymykset kuvaavat pysähtyvää pimeää jopa passiivista odottuneisuutta. Runon loppuosa puolestaan viriää toivoon, iloon ja aktiivisuuteen; näkinkenkiä kantava lapset, mitä jos pyytäisimme jotain sumulta, majakan valokeila.

Alku ei ole yksiselitteisen karhea, tyhjä tai vakava, vaan kantaaottamattoman kaunis, samoin kuin loppu ei ole silkkaa joen solinaa ja muita ihania ääniä, vaan myrskyä ja ajan rajallisuutta. Runossa ei siis ole kyse epätoivosta, vaan sen osoittamisesta, että elämässä kauneus ja rumuus, tyhjyys ja täyteys, kysymys ja vastaus, ovat lähellä toisiaan, että ne itseasiassa ovat yksi ja sama todellisuus. Tarkkoja raja-aitoja ei ole, vain se yksi. Se mikä kannattaa, on ihan ohut rima, toteaa runon loppu ja tällä rimalla ihminen tasapainoilee epävarmuuden ja herkkyyden, erillisyyden ja kuulumisen kanssa kauneuden lainalaisuuksissa.

Runo osoittaakin, ettei niitä dualistisia rajapintoja, joilla jaottelemme ruman ja kauniin, ole olemassa. Vain mieli muotoilee rajat. Tuntuukin kuin jokainen runon kysymys pitäisi sisällään mahdollisuuden sekä mielen yhtenäisyyteen että sen dualistiseen maisemaan. Tai jos käytitte Vivaldia väärin. Mieleen tulee Vivaldin vuodenajat, joka on kaunista musiikkia, mutta sanamuoto väärinkäyttämisestä tuo kauneudelle kontrastin.

Arvostatteko maailman lunta? Jokainen tiedämme lumeen liittyvän jokotai-suhteen; ensilumen valkaiseva vaikutus on kaipauksemme kohde, mutta kun joulu on ohi ja tarpeeksi hiihtolenkkejä takana, alamme odottaa lumen poistumista. Osoitamme jopa lumi-inhoa, kun kiireisen päiväin päätteeksi lumi on verhonnut automme tai pihamme.

Tiihosen runon vahvuus on siinä, ettei sitä voi lokeroida elämän ja kuoleman, rumuuden ja kauneuden kysymyksissä, vaan se on pysäyttävä, jopa häiritsevä kaikessa herkässä härnäävyydessään. Se ei ota kantaa, vaan kattaa pohdittavaksi turhan kantamista kämmenellä. Se haastaa tunnustamaan henkilökohtaisen alttiuden ajalle ja vanhenemiselle, mutta tekee sen häiritsevän kauniisti. Näemme erillisyytemme vasten pimeää, mutta myös valinnan mahdollisuuden pyytää jotain sumulta. Yllättävää on, että paljot kysymykset eivät räjäytä liikkeelle ajatuslaukkaa, vaan hiljentävät, jolloin velka lounatuulelle tulee kuitatuksi ja mahdollinen Vivaldin väärinkäyttökin, jos sellaista on edes olemassa, on anteeksi annettu.

Kuuletteko kuinka pienet sydämet hakkaavat
pimeässä metsässä!
Osaisitteko nimetä ihania ääniä
joita kukaan ei kuule?
Oletteko kannatellut turhaa kämmenellä?

(Tiihonen, Kauniita kysymyksiä)

Runon kuvat yhdistyvät yllättävien elementtien kanssa, kuten jo mainittu lumen arvostus ja vaivaava ilo. Runossa on metonymian ja synekdokeen ulottuvuus, mutta runo tuntuu menevän rikki, jos katoaa sen kuviin liiallisena kielikuvallisuutena. Runo sisältääkin paradoksin; se viljelee kuvia ja symboleja, joiden merkitys särkyy ja katoaa, kun niitä avataan liikaa. Sen sijaan kirjaimellinen lukeminen tekee kysymyksistä paikoin kauniimpia tai häiritsevämpiä.

Jokaisessa kysymyksessä on läsnä kutkuttava herkkyys, joka sisältää mieltä liikuttavia paradokseja ja suloisia hölmöyksiä, joita haluaisi tehdä. Kutkuttavan paradoksin olemassa olo katoaa, jos tuuliselle seisakkeelle ja yhden miehen lausekkeille annetaan liian symbolinen merkitys. Mikä voisikaan olla vahvempi runokuva kuin pimeässä omaa nimeä huutava konkreettinen lepakko. Oleellista ei olekaan kysyä mitä näkinkenkiä kantavat lapset tai sienien kaivaminen maasta tarkoittavat, sillä runo sinänsä on kokonaisuudessaan eufemisminen kysymys, joka on samalla vastaus. Olennaisempaa on antaa runon kysymysten tehdä täysosuma omaan lukijaminään, antaa kysymysten sekä häiritä että hyväillä. Sellaisia elämänohjeet parhaimmillaan ovat.

Runon ainoa kysymys, johon ei voi vastata kyllä tai ei, kuuluu: Missä olisi parasta odottaa? Odottaminen on kuva ajalle ja elämälle. Olitteko lounaistuulelle velkaa? tuo mieleen myös kysymyksiin perustuvan Lounatuulen laulun ja lapsuuden. Puolestaan majakan säännöllinen valokeila kuvastaa ajankulua. Tämän jälkeen runonpuhuja toteaa ajan olevan lyhyt. Paljastuu, että puhuttelija näyttää elämänkasvot, jotka ovat alkamisen ja päättymisen kasvot. Runossa istutaan portailla ovelle kolkuttaneen tyhjän houkuttelemana tekemään inventaariota elämästä. Runo tökkääkin kysymyksillään mielen kylkeen näyttämällä asioiden moniulotteisuuden; pimeä on pimeää, mutta on todellakin olemassa ne ihanat äänet, joita kukaan ei kuule ja joille voimme antaa nimiä. Aika on yhtä lyhyt kuin myrskyssä viiden sekunnin välein pään yli lyövä majakan valokeila, mutta elämä on ajaton tässä ja nyt.

Entä oliko eilen syytä istua rappusilla?
Näettekö kuinka illan punerrus osuu
vastapäisen kirkon pyöreään torniin?
Mitä jos kaivaisimme sieniä hiekasta?
Tai jos pyytäisimme jotakin sumulta?
(Tiihonen Kauniita kysymyksiä)

Kauniita kysymyksiä on Tiihosen Boxtrot kokoelmasta, joka on ilmestynyt vuonna 1998. Outi Ojan tulkinnan mukaan suomenkielinen 1990-luvun lyriikka kääntyi narsistisesti itseensä. Tiihosen kauniit kysymykset eivät painota narsistisesti runonminän minää, vaan lukijan; sinän minää, joka on lopulta yhteinen, sama todellisuus, rajoja ei ole. On vain se yksi rima, jolla tasapainoilemme. Tiihosen runossa narsistisuus toteutuu terveenä olemassa olon pohdintana.

   Ensikuulemalta Boxtrotista tulee mieleen foxtrot, paritanssilaji. Haluaako runonpuhuja ohjata havahtumaan siihen, että olemme laatikkoon ahtautuneita heilujia? Box sana ei merkitse vain laatikkoa, vaan myös lokeroa ja karsinaa. Trot tarkoittaa ravia, joka merkitsee juoksemista, josta tulee mieleen oravanpyörän käsite, kuinka ihminen voi olla tietyn kehämäisen ajattelun vanki. Äärimmillään narsismi on rajoittunutta maailmantuntoa, kärjistynyttä dualismia ja subjektiivisuuteen katoamista. Runon rikkaus puolestaan on sen kaunis ja rakastava, jopa päähän silittävä objektiivisuus, joka antaa tilaa henkilökohtaiselle subjektiivisuudelle.

Oletteko seissyt syysmyrskyssä kallioisella niemellä
silloin kun majakan valokeila viiden sekunnin välein
lyö päänne läpi,
ja samalla hetkellä aika on yhtä lyhyt?
Olenko ennen tätä antanut teille ohjeita?

Se mikä kannattaa, on ihan ohut rima.

(Tiihonen)

Sari Mäki-Penttilä

Ilo Tiihosen koko runo: Kauniita kysymyksiä

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s